perjantai 18. kesäkuuta 2010

Kesähaaveita

Arvonnat on nyt suoritettu, ja voittajiksi selvisivät Taina Laakso ja Päivi Huhtala. Onnea voittajille! On tosi hauskaa ilostuttaa ihmisiä! :)
Olen nyt listannut uutuuskortit Madeby.fi- nettikauppaan. Kortit voi nyt siis hankkia myös täältä
Olen myös lisännyt uuden sivun tänne blogiin, 'MESSUT' jonne pääsee tuosta yläreunasta. Siellä siis kerron mihin myyntitapahtumiin aion osallistua tänä vuonna. Päätin juuri lähteä mukaan myös Osaava nainen- tapahtumaan lokakuussa. Se kun on Turussa, niin voisi olla hyvä paikka mainostaa myymälää :) Messuilla käyminen on toisaalta aika raskasta, kaikki se pakkaaminen ja purkaminen ja osaston suunnittelu ym. ja tietenkin se maksaakin, mutta toisaalta itse messuilla on aina ollut hauskaa. On niin kiva nähdä ihmisiä ja kuulla mistä kukakin tykkää :) Kivaa on myös tavata tuttuja tekijöitä ja ystäviä.
Jos olisin ihan vapaa menemään, niin unelmani olisi lähteä kiertämään Suomea kesällä ja myydä Joutomaa-juttuja kaikissa mahdollissa myyntitapahtumissa, kissanristiäisissä ja kylätoreilla. Haaveissa tähän liittyy liikkuminen jollain Kleinbussin tyyppisellä kulkuneuvolla, jossa on hassut verhot ja kyljessä lentelee norsu :D Sitten vaan paikanpäällä avattaisiin takaluukut ja laitettaisiin pöydät pystyyn :) Tietenkin näissä haaveissa myös paistaa aina aurinko, kauppa käy ja kaikki ihmiset on tosi ystävällisiä :D Ehkä sitten ens kesänä! Hassua että meikäläisen kesähaaveetkin liittyy myymiseen!! :D Minkälaisia kesähaaveita teillä on?

2 kommenttia:

  1. Heippa taasen!
    Piti jo aikaisemmin kommentoida tänne mutta unohdin. Mekin ollaan kuule himoittu jo KAUAN Kleinbussia, värikin ollaan päätetty, sisustuksesta puhumattakaan! Kyllä ois ihana menopeli, sopisi meidän tyyliinkin vallan mainiosti, sen kun köröteltäisiin menemään. Pitäisi varmaan opetella korjaamaan ihan itte mutta sehän vasta mielenkiintoista olisikin, ollappa autotalli!=)
    Ehkä me repästään joku päivä ja hankitaan sellanen, pakettiautolle olis jo nyt tarvetta....
    Osaavassa naisessa oltiin viime vuonna, naapurimyyjä risti sen uudestaan Osaa olla ostamatta-messuiksi.=)
    Hauskaa juhannusta!

    VastaaPoista
  2. Olis se kyllä niin hieno kulkupeli! Voitais perustaa karavaani! ;) Messuthan kuulostaa lupaavilta! :D Ajattelinkin niitä lähinnä näkymisen kannalta... Ajatuksena olis mainostaa kauppaa. Hauskaa juhannusta sinne myös!

    VastaaPoista